Sodankyläläinen popkuoro on vaikuttanut paikallisessa kulttuurielämässä jo kymmenen vuotta. Tätä virstanpylvästä juhlistetaan Ennen ja nyt -konsertilla lauantaina 2. toukokuuta.
Kaikki alkoi Facebookista vuonna 2016. Sodankylän kansalaiskanavalla julkaistiin postaus, jossa kyseltiin, löytyikö Sodankylästä kuoroa, jossa lauletaan popmusiikkia.
Joukko innokkaita laulajia alkoi kokoontua Kitisenrannan koululla. Vapaamuotoisista kokoontumisista syntyi Sompion Saundi, neliääninen popkuoro, jota alkoi johtaa sodankyläläistaustainen laulunopettaja, ja kuoronjohtaja Heli Kaltiokumpu.
Lauantaina 2.5. Sompion Saundi juhlii 10-vuotista taivaltaan Ennen ja nyt -juhlakonsertilla, joka kokoaa yhteen kuoron vuosien varrella esittämiä rakastettuja kappaleita ja uutta ohjelmistoa. Luvassa on monipuolinen ja tunteikas kokonaisuus, joka heijastaa kuoron matkaa vuosien varrelta tähän päivään.
Konsertin ennakkolipunmyynti on käynnissä, ja ennakkolippuja on saatavilla Sompion Saundin verkkokaupasta. Ennakkolippuja myydään 1.5. klo 23.00 asti tai niin kauan kuin lippuja riittää.
Lippuja voi ostaa myös Sodankylän Lahjatalosta, jossa ne ovat myynnissä vappuaattoon 30.4. klo 17 asti.
Sompion Saundin juhlakonsertti on yksi kevään kohokohdista Sodankylän kulttuuritarjonnassa, eikä sitä kannata ohittaa! Konsertti järjestetään la 2.5. klo 16 Tähtikunnan koulun auditoriossa.
Sompion Saundi kiittää konsertin tukijoita: Anglo American Sakatin kaivoshanke, Boliden Kevitsa, Euronics Sodankylä, Kesport Sodankylä. K-Supermarket Pohjantähti, Lapin Talotekniikka Oy ja Rupert Exploration Finland Oy

Jätä kommentti